


Tiesitkö, että Vaasa on yksi Suomen merkittävimmistä opiskelijakaupungeista 12 000 korkeakouluopiskelijallaan ja seitsemällä korkeakouluyksiköllään? Näiltä sivuilta saat tietoa koulutusohjelmavaihtoehdoistamme: tarjolla on yli 30 tutkintoa suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Korkeakoulujemme välinen sopimus joustavasta opinto-oikeudesta antaa sinulle lisäksi mahdollisuuden valita sivuaineopintoja muistakin vaasalaisista korkeakouluista.
Yliopistollisia perustutkintoja ovat alempi ja ylempi korkeakoulututkinto.
Joillakin aloilla perustutkintona on lisensiaatin tutkinto.
Yliopistollisia korkeakoulututkintoja ovat esimerkiksi
Yliopistollinen korkeakoulututkinnon suorittanut voi työskennellä esimerkiksi
suunnittelu-, tutkimus-, hallinto- ja opetustehtävissä.
Osa tutkinnoista valmistaa tiettyihin ammatillisiin tehtäviin,
esimerkiksi lääketieteen lisensiaatin tutkinto lääkäriksi.
Koulutukseen hakeudutaan suoraan haluttuun yliopistoon ja hakuaika
on yleensä keväällä. Työelämässä oleville
tai opintoja jo suorittaneille on monilla koulutusaloilla tarjolla maisteriohjelmia.
Ammattikorkeakoulututkinto on käytännönläheinen
korkeakoulututkinto. Se valmistaa työelämän asiantuntija-,
suunnittelu-, kehittämis- ja esimiestehtäviin.
Ammattikorkeakoulututkintoja ovat esimerkiksi
Ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen voi hakea,
jos on suorittanut esimerkiksi lukion oppimäärän,
ylioppilastutkinnon, ammatillisen perustutkinnon tai opistoasteen
tutkinnon.
Koulutukseen haetaan yhteishaussa.
Ylempi AMK-tutkinto antaa osaamista työelämän kehittyneisiin tarpeisiin. Tutkinto rinnastetaan ylempään korkeakoulututkintoon ja se tuottaa saman kelpoisuuden julkiseen virkaan kuin yliopistoissa ja muissa tiedekorkeakouluissa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.
Laajuus on 90 op (n. 3vuotta).Hakukelpoisuutena on AMK- tai muu soveltuva korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus soveltuvalta alalta.
» Kultur